Onko sinulla juoru kerrottavana?sales@ertuki.fi

Parturiin/kampaajalle

Historiassa parturilla on ollut paljon muitakin tehtäviä kuin vain hiustenleikkuu. Onneksi kuitenkin nykyaikana sekä kampaajien että partureiden ammatit ovat selkeästi asettuneet uomiinsa jo viimeisten parin sadan vuoden aikana.

Naiset käyvät kampaamoissa, mutta aika monet miehet käyvät parturi-kampaamoissa, eivätkä varsinaisissa partureissa, miksi näin?

Miksi olemme niin huolestuneita ulkonäöstämme ja hiuksistamme? Kuka meistä puhuu ja kenestä me puhumme – tästä kaikesta on tämä sivusto tehty ja vähän kaikesta muustakin – juoruja maailmalta ja täältä meiltä – lähetä meille oma juorusi!

Historian oppitunti

Parturit kirurgeina

Länsimaisen kirurgian historia sai uuden käänteen katolisen kirkon ansiosta. Luostareissa, joista eräät olivat jo kasvaneet huomattavan suuriksi, oli olemassa munkkeja tai nunnia huolehtimassa sairaiden hoidosta. He tekivät myös tarvittaessa kirurgisia toimenpiteitä ja eräistä kehittyi taitavia leikkausten suorittajia. Tärkeä tehtävä oli suoneniskujen toimittaminen, varsinkin kun munkkeja oli jopa vaadittu iskettämään suonta tietyin väliajoin terveydentilan edistämiseksi.

Katolinen kirkko antoi vuonna 1092 määräyksen, että munkit ja papit eivät saaneet pitää partaa. Sen seurauksena myös munkkiluostareissa jouduttiin ottamaan palvelukseen partureita. Vuonna 1163 paavi määräsi, että kirkon miehet eivät saa vuodattaa verta, koska ”ecclesia abhorret a sanguine” (kirkko kavahtaa verta). Sen jälkeen munkit ja papit eivät voineet enää toimia kirurgisissa tehtävissä, jotka siirrettiin partureille. Tämän kiellon seurauksena parturien merkitys ja määrä kasvoivat huomattavasti. Euroopassa perustettiin parturien ammattikuntia jo 1200-luvulta lähtien.

Koska yliopistoissa koulutetuista lääkäreistä hyvin harvat suorittivat leikkauksia, olivat keskiajan loppukauden kirurgit lähes aina parturiammattikunnan mestareita. Niiltä ajoilta juontaa juurensa suoneniskussa käytettyä verivatia kuvaava lautanen, jota parturit käyttivät ammattikunnan merkkinä liikkeittensä ovien yläpuolella. Niitä on nähtävissä vielä nykyäänkin joissakin Suomen kaupungeissa. Osa parturikunnasta erikoistui lääkkeiden valmistukseen ja kauppaamiseen, kunnes keskiajan lopulla syntyivät erilliset apteekit ja apteekkarien ammattikunta.

Ranskassa perustettiin vuonna 1361 ensimmäinen parturien ja kirurgien ammattikunta, Confrérie de Saint Côme et Saint Damien. Ranskassa annettiin samoin vuonna 1383 määräys, että kuninkaan ensimmäinen parturi ja kamaripalvelija oli valtakunnassa parturien ja kirurgien pää. Hallitsijoiden ja mahtihenkilöiden henkikirurgit saavuttivat usein merkittävän aseman ja huomattavan vaikutusvallan.

Englannissa parturit kuuluivat aluksi uskonnolliseen kiltaan, mutta Edward IV:n aikana vuonna 1462 se sai erioikeuskirjan kaupallisena kiltana. Henry VIII:n aikana myönnettiin erioikeus vuonna 1518 perustetulle Lontoon lääkäriseuralle, London College of Physicians, mutta jo vuonna 1540 perustettiin parturien ja kirurgien yhteinen yhdistys, Barber-Surgeons´ Company. Jälkimmäisen yhdistyksen erioikeuskirjassa molemmat ammattiryhmät ja niiden tehtävät pidettiin tosin erossa toisistaan. Kaikkia jäseniä kutsuttiin kuitenkin nimellä Master (mestari), myöhemmin Mister.

Kirurgien ammattitaidon vaatimustaso kohosi huomattavasti, kun ampuma-aseet otettiin käyttöön sodissa keskiajan loppupuolella. Kirurgeista tulikin vähitellen olennainen osa sotajoukkojen ja laivaston sairaanhoidon järjestelmää. Kirurgeilla oli sairaaloiden kehittyessä myös tärkeä merkitys niissä leikkausten suorittajina. Sen lisäksi kirurgeja palkattiin kaupunkeihin lääkärintehtäviin sekä yliopistoihin anatomian opetuksen apulaisiksi eli ruumiiden esileikkaajiksi.

Oikeuslaitoksen kehittyessä kirurgit osallistuivat lääkärien apuna tapaturmissa vammautuneiden tutkimuksiin sekä suorittivat lääkäreiden valvonnassa ruumiinavauksia. Yksityisesti toimivat kirurgit viettivät usein kuljeskelevaa elämää paikkakunnalta toiselle kiertäen.

Kirurgiksi opiskelu tapahtui olemalla mestariparturin eli kirurgin oppipoikana kahdesta neljään vuotta. Sen jälkeen saattoi toimia tutkinnon suorittaneena kisällinä eli mestarin apulaisena ja hankkia kisällinvaelluksen aikana lisäkokemusta saadakseen oikeuden harjoittaa ammattia itsenäisenä mestariparturina eli kirurgina. Kirurgin ammatissa toimivat olivat yleensä miehiä, mutta Ranskasta, Englannista ja Saksasta on olemassa joitakin mainintoja naispuolisista kirurgeista. Kirurgia kehittyi 1600-luvulla erityisesti Ranskassa, mutta 1700-luvulla alan edelläkävijänä oli Iso-Britannia.

JUORUPALSTALLE TAVARAA

Parturin ”merkistä”

Vaikka parturiliikkeenmerkki, trikolori onkin erityisesti amerikkalaisten parturiliikkeiden väri, näkyy noita siis joskus myös Ranskassa. Värien symboleiksi sanotaan seuraavaa: sininen viittaa salonkiin, valkoinen liinoihin ja punainen vereen, joskin Yhdysvalloissa väritys saattaa viitata ihan vaan Ranskaan ja siten parturipuotien alkuperään. Siksi uusimmissa parturimerkeissä on punainen pudotettu pois, ja jätetty jäljelle vain paremmin sopivat valkoinen ja sininen.